Operaatio muffinssi

Tiistaina 17. tammikuuta oli vuorossa kaikkien aikojen toinen taikinatiistai. Pohdimme kuumeisesti päivän reseptiä, ja vastaan tuli suunnaton kielimuuri. Ehdotin seuraavaksi reseptiksi masaliisaa, mutta Kalalla ei ollut pienintäkään hajua, mitä moinen tarkoittaa. Yhteisymmärrykseen pääsimme vasta, kun osasin kertoa saman reseptin kulkevan tampereella nimellä mokkapalat. Lopulta kuitenkin päädyimme leipomaan muffinsseja. Kaupassa valitsimme kivoimman väriset vuoat ja täytteeksi valikoitui pätkis, tuo kaikkien suklaiden mersu.

        Itse leivonta alkoi hyvissä merkeissä, ja viime kerrasta oli selvästi ammennettu tietämystä leipomisen alalla. Kaikki sujui lähes täydellisesti ja lopulta oli aika laittaa muffinssit uuniin. Enää ei voisi mikään mennä pieleen. Kohtalo taisi ottaa tuon haasteena, sillä kun muffinssit lopulta otettiin uunista ulos, palasivat viime viikkoiset tapahtumat mieleemme. Edessämme näimme vain 13 tiukasti toisiinsa kiinni kasvanutta ja tavattoman matalaa muffinssia. Mutta uunin nurkassa näimme pienen toivon kipinän: kaksi muffinssia oli täysin irrallaan muista. Ne näyttivät muffinsseilta ja mikä parasta, maku oli täydellinen. Pehmeä muffinssi hyväili makuhuulia ja sisällä oleva pätkis suorastaan suli suuhun. Suurin osa muffinsseista katosi heti leipomisen jälkeen, ja loput seuraavana päivänä. Syömisen ohessa tuunasimme myös essumme uuteen uskoon. Tästä kaikesta intoutuneina suuntasimme kohti kolmatta taikinatiistaita vesi kielellä.

Mistä kaikki oikein sai alkunsa?

Tämä blogi kertoo kahden nuoren teekkaripojan epätoivoisesta yrityksestä syventyä ruanlaiton, tarkennettuna leipomisen, ihmeelliseen maailmaan. Kaikki sai alkunsa tiistaina, tammikuun 10. päivänä, kun mietein (Porin murretta, =mietin) kuumeisesti tekemistä pimentyvään syysiltaan. Sain idean lähteä Kalan kanssa kahville yhteisen  ystävämme luokse. Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta päähämme iski täydellinen idea, leivotaan itse pullat!

       Aloitimme kirjaimellisesti tyhjältä pöydältä, sillä ainoa edes hieman leipomiseen liittyvä ainesosa, jonka keittiöstä löysimme, oli pussillinen vehnäjauhoja. Ja sekin alunperin ostettu naapurin käyttöön... Päätimme lähteä kauppaan ostamaan leipomistarvikkeita, ja matkan aikana myös resepti löytyi. Tulisimme tekemään korvapuusteja. Kun varsinaiset ainekset oli saatu haalittua kasaan, päätimme poiketa paikallisessa Vapaa Valinnassa, sillä mitäpä olisi leipuri ilman essua, ja vieläpä vaaleanpunaista.

       Varsinaisessa leipomisessa teimme mielestäni kolme ratkaisevaa virhettä. Ensimmäinen, ja varmasti suurin virhe oli sekoittaa hiiva jääkaappikylmään maitoon. Tästä syystä taikinan kohoaminen ei täysin vastannut odotuksiamme. Ei sitä kädenlämpöistä maitoa näemmä ole sinne reseptiin turhaan laitettu. Toinen virhe oli taikinan vähäinen veivaaminen, joka johtunee molempien kokemuksen puutteesta tällä saralla. Näiden kahden virheen seurauksena taikina liimaantui tiukasti kiinni leivinlautaan. Tilannetta ei saatu pelastettua edes jauhoilla. Tiukan kamppailun jälkeen taikina oli
"rullattu" ja paloiteltu kahdelle pellille. Oman käden jälki oli vahvasti esillä jo tässä vaiheessa. Viimeinen virhe oli laittaa molemmat pellit samaan aikaan uuniin. Myös hiiva alkoi uunissa näyttää heräämisen merkkejä. Lopputuloksena toisen pellin pullien pohja oli hieman tummempi, ja taas toisen hieman raaempi. Yhteistä molemmille oli se että pullat eivät varsinaisesti näyttäneet korvapuusteilta, ja ne olivat paisuneet noin kolminkertaisiksi. Mutta lopputuloksena oli äärettömän hauska leivontatuokio, ja joka tiistainen perinne, jonka antimista saatte tässä blogissa nauttia.

Ps. Toinen pullapussi on vielä pakastimessa odottamassa seuraavia pahaa aavistamattomia vieraita.